torstai 13. marraskuuta 2014

Maratonkoulu osa 3- alustava ohjelmarunko

Tänään sain sähköpostitse alustavan juoksuohjelmarunkoni. Siinä juoksutreenejä on neljänä päivänä viikossa. Mietin tuossa, että sen lisäksi olisi hyvä ottaa yksi lihaskuntopäivä salilla ja yksi lihashuoltopäivä. Taidan irtisanoa oman salijäsenyyteni ja keskittyä nyt kunnolla juoksun treenaamiseen. En ole muutenkaan enää jaksanut käydä jumpissa, vaan lähinnä kuntosalilla. Meidän kodin vieressä on uimahalli, jossa on sali. Voisin ostaa sinne kertalippuja salipäivinä. Lihaskuntopäiviin uimahallilla on tarjolla joogaa ja vesijuoksua.

Sain omat sykeraja- ja vauhtimääritykset aerobisen ja anaerobisen kynnyksellle. Minulle oli laskettu myös kehittävän harjoittelun alaraja, joka kohdallani oli syke 130 ja vauhti 8min/km. Eli tuota hitaampaa en saisi mennä, enkä varmaan osaisikaan (paitsi ehkä tän kesän maralla :'D)

Tiistaisin mulla on siis treenit maratonkoulussa. Lisäksi suositeltiin torstaille 20 minsan verryttelyn päälle kymmentä kovaa veroa minuutin palautuksista ja loppuverkka päälle. Lauantaille tunnin lenkki, jossa juostaan kahdenkymmenen minuutin sykleissä eri sykealueilla. Ja sunnuntaille pitkä lenkki alle oman aerobisen kynnykseni. Päiviä voi varmasti vaihdella oman kalenterin mukaan, kunhan muistaa lepopäivät.


(Kuva jälleen pinterestista)

Aika huikeaa saada valmiit, itselle räätälöidyt treenit. Nyt täytyy tosissaan alkaa käyttää sykemittaria ja opetella erilaisia juoksuvauhteja. Mua jostain syystä motivoi ihan kauheasti tällainen fisistely :) Olen aina tykännyt matikasta ja nyt odottelen, että pääsen tutkimaan sykekäyriäni ja seurailemaan sykkeitäni. Tämä tuo lisäsisältöä treeneihin etenkin nyt, kun tietää kunnolla omat anaerobisen ja aerobisen harjoittelun kynnykset.

Aloittelee näitä treenejä jo viikonloppuna. Kunnolla käynnistän tämän ohjelman ensi viikolla. Ohjelma voi muokkautua vielä valmentajan haastattelujen pohjalta ja ehkä myös kunnon kehittyessä.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa, tsemppiä treeneihin. On se kyllä ihan eri treenata, kun on omat syke/vauhtialueet tiedossa ja vielä niiden perusteella tehty ohjelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taitaa olla. Tässä alkaa huomaamaan, miten väärin on treenannut ennen.

      Poista
  2. Miten testasitte sykerajat? Itsehän en ole sellaista tehnyt koskaan, mutta ehkä pitäisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehtiin maratonkoulu osa 2-kirjoituksessani kertoma testijuoksu, jossa sykkeen kirjattiin ylös ja niistä sitten minua fiksummat ihmiset laskivat mulle rajat.

      Poista