tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kohti seuraavaa haastetta

Paavosta on nyt kulunut hiukan yli viikko. Palautuminen sujui hyvin ja pikkuhiljaa olen aloittamassa seuraavaan haasteeseen harjoittelemista. Tämän vuoden toisen puolikkaan meinaan juosta syyskuun alussa Tampereella Tampereen puolimaraton-tapahtumassa.

Jos haluan parantaa aikaa, olisi juostava alle pari pitkää pitkistä ja tehtävä myös vauhtikestävyystreeniä. Lisäksi haluaisin saada pari imetyksen lopettamisen jälkeen kertynyttä kiloa pois vartalosta. Lihaskuntoa jalkoihin ja keskivartaloon on myös suunnitteilla. Suurin este harjoitteluun on edelleen tuo autotallin ja pihan rakentaminen, joka syö kaiken vapaa-ajan. Toivotaan, että edes hiukan saisin ajasta syyskuussa pois.

Harjoittelumotivaatio on kyllä kohdallaan. Ennen Paavoa voitin juoksujalkaa-blogin arvonnassa (kyllä, arvonnoissa on näköjään mahdollista voittaa!!) Kari Traa-setin, jossa oli juoksupantoja, juoksuhanskat ja juoksusukat sekä ihana urheilukassi. En ole ostanut itselleni pitkään aikaan mitään enkä varsinkaan mitään urheiluvaatteita, joten tämä paketti osui suoraan urheilusuoneen ja toi osaltaan myös motivaatiota. Oonko ainut, joka saa uusista urheiluvaatteista lisää treenimotivaatiota?



Muuten elämä rullaa vauhdilla eteenpäin! Viime viikonloppuna katkaisin napanuoraa fanittamalla Ultra Brata Ruisrockissa. Tällä viikolla vieraillaan Puuhamaassa oman murun ja kummitytön kanssa sekä valmistellaan viikonlopun 1v-synttäreitä. Oikeasti, mun lapsi on pian vuoden! Mitä ihmettä 😁? Ensi viikolla saadaan kotiin odotettuja vieraita, kun tyttäremme Amerikassa asuvat kummit tulevat kylään 😊 Ja jossain välissä olisi tarkoitus karata lenkillekin ja nauttia kesäpäivistä!


lauantai 1. heinäkuuta 2017

Paavo Nurmen puolikas - 10. Puolimaraton

Jalat ovat hiukan kipeät, päässä tuntuu nestehukka vieläkin aavistuksen ja isovarpaissa on hiertymät. Paavo Nurmi maraton on takana ja samalla minun kymmenes puolimaratonini. Fiilikset ovat hiukan ristiriitaiset, mutta ovat kääntymässä positiivisen puolelle. Tässä raporttia ja fiiliksiä mun ekasta puolikkaasta tytön syntymän jälkeen.

Lauantai aamu alkoi kello neljä, kun tyttö alkoi itkemään puhkeavaa hammastaan. Ei ehkä optimaalisin aloitus juoksukisapäivälle. Aamu meni jännittäessä. Jännitys oli kovempaa kuin vielä koskaan ennen puolikasta. Tiesin sen johtuvan epävarmuudesta omaa kuntoa kohtaan. Lisäksi olin ladannut itselleni aika paljon odotuksia tähän kisaan ( en niinkään ajan, vaan enemmän fiiliksen suhteen). Vihdoin kello näytti puolta yhtätoista ja oli aika lähteä kohti tapahtuma-aluetta.

Ensimmäiseksi alueella kävin vessassa (aamun paniikkipissa numero 125!!) ja heti toiseksi treffasin Kristan ja Candy on the run- blogin Karoliinan. Karoliinan kanssa ei oltu ennen törmätty livenä, mutta juttu luisti rennosti heti kättelystä asti. Käytiin yhdessä verrytelemässä ja oli kyllä tosi kivaa, kun oli seuraa. Hiukan ehkä jännityskin hälveni. Mä yleensä vetäydyn omiin oloihin, kun jännittää, mutta nyt juttu luisti niin mukavasti, että aika lensi ja olikin jo aika siirtyä erittäin ruuhkaisaan lähtökarsinaan. Viimeisen viiden minuutin aikana unohdin jopa jännittää ja lähtöpamaus tuli pienenä yllätyksenä. Sitten mentiinkin jo!




Töppöjalat viilettivät turhan lujaa ensimmäiset kilsat, vaikka kuinka yritin niitä muistuttaa keulimisesta. Aurinko porotti liian kuumasti ja huomasin jo neljän kilsan kohdalla, että tätä vauhtia en kykene pitämään loppuun asti. Vaikka monen muiun juoksijan mielestä keli oli hyvä, niin mulle kuumuus oli ahdistavaa. Tätä tilannetta olin etukäteen jännittänytkin. Ekalla juoma-asemalla join liikaa ja oli pakko pysähtyä seuraavaan vessaan nopeasti. Neste ei imeytynyt ihan kunnolla. Otin geelin, mutta hiukan liian myöhään koska kylmä hiki oli päässyt nousemaan. Vauhti alkoi tippua kuuden kilsan jälkeen ja siinä vaiheessa heitin hyvästi kahden tunnin alitukselle ja päätin vain keskittyä maaliviivan ylittämiseen.

Vauhti tippui ja tippui. Jalat tuntuivat hyvältä, mutta olo oli nestehukkainen. Aurinko meni onneksi pilveen 10 kilsan jälkeen, mutta tilalle tuli vastatuuli. Köpöttelin rauhallisesti ja keskityin juoma-asemilla juomaan tarpeeksi. Toisen geelin otin 14 kilometrin kohdalla. 

Ruissalossa mietin, että kyllä on ihmisen kunto huono! Sitten päässä alkoi surrata ajatus kunnon paranemisesta ja siitä, mitä se vaatii. Lisää pitkiä lenkkejä ja vauhtikestävyyttä. Ja lisää lihaskuntoa!! Ja kesäystäväni jäätelön kanssa ei pitäisi ihan joka päivä hengailla. Jahka nyt täältä ekalta puolikkaalta selvitään, niin aloitan näitä suunnitelmia toteuttamaan.



Ja niin sitä selvittiin. Jokirannassa oli kannustajia ja kannustamassa oli myös ne kaksi tärkeintä, joista toinen kylläkin veteli päikkäreitä. Kuulin, kun kuuluttaja huuteli, että vielä on noin puoli minuuttia aikaa alittaa kaksi tuntia. Siinä vaiheessa harmitti, niin että meinasi roskia mennä silmään. Viime puolimaralla kaksi tuntia alittui kepeästi ja nyt oli vielä kilometri matkaa maaliin. Jonkun verran yritin ottaa loppukiriä ja muutaman selän pystyin ohittamaan. Maaliviivan ylittyessä harmitti! Aika pysähtyi vähän alle 2.06.

Harmitti vielä kovin siinä vaiheessa, kun
näin jo hereillä olevan lapseni ja sain mitalin kaulaan. Kristan ja Karoliinan kanssa käytiin hakemassa eväät ja tavarat ja pikkuhiljaa heitettiin heipat ja lähdettiin kotio.



Kotimatkalla mietin matkaa. Aika oli yli 10 minuuttia ennätystä huonompi. On vain myönnettävä itselle, että tämä on tämän hetken kunto. Karoliina sanoi ennen juoksua, että puolikaskin on matka, jota pitää kunnioittaa ja näinhän se on. Mieli alkoi kohota. Minä pääsin maaliin! Illalla nestehukka iski päälle kunnolla ja ilta menikin sängynpohjalla päänsärkyä potien.

Nyt kun mietin lauantaina, olen pelkästään iloinen. Olen iloinen katsellessani juoksututtujen hyväntuulisia kisakuvia, sillä minäkin sain olla taas osana tuota hienoa juoksupäivää. Kahden tunnin alitus vaatii lisää treeniä ja työtä, mutta olihan tuo lauantain juoksu taas tauon jälkeen aivan pahuksen siistiä! Ja nyt, kun katselen Paavon osallistujamitalia, joka on pienten sormien hypisteltävänä jo toista päivää, mietin että enpä olisi joskus uskonut juoksevani kymmenen puolimaratonia. Aika mahtavaa! Seuraava puolikaskin on jo suunnitteilla ja kuten arvata saattaa, juoksuinto on kova!



Onnea kaikille Paavolla maaliin juosseille ja erityiskiitos Kristalle ja Karoliinalla seurasta. Oli siistiä!

P.s. Kiitos kuvista Krista ja Karoliina

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kohti Paavoa!

Huhheijaa! Taas on aikaa kulunut. Blogi on ollut hiljainen, koska a) vauva ja b) autotallityömaa. Kaikki vapaat hetket kuluu rakentaessa ja kun pieni tyttö on hereillä, niin keskityn häneen. 

Toukokuusta on hypätty kesäkuuhun ja heinäkuu häämöttää ovella. Juoksemaan en ole kerennyt niin paljon kuin olisin halunnut. Etenkin vauhtikestävyyden harjoitteleminen on jäänyt liian vähälle. Tästä huolimatta mun kymmenes puolimaraton lähestyy. Tämä puolikas on myös ensimmäinen puolimaraton, jonka juoksen raskauden jälkeen. 

Eli siis ensi lauantaina olisi tarkoitus juosta Paavo Nurmi maratonilla puolikas. Ennätysjuoksua en lähde hakemaan, mutta kyllä minä itselleni pienen tavoitteen olen asettanut. Jännitys on tällä hetkellä aivan kamalaa! En ole koskaan jännittänyt juoksua näin paljon. Olen epävarma kunnostani ja siksi siis jännittää, mutta voi miten paljon tuota tapahtumaa odotan!! Numerolappu rintaan vihdoin yli puolentoista vuoden tauon jälkeen  :)

Yritän lähteä liikkeelle hitaasti. Mun täytyy tsempata tässä tosi paljon, ettei lähde mopo keulimaan heti alussa. Kiristän sitten 10km jälkeen, jos on paukkuja. Kannustamaan on tulossa oma perheeni ja etenkin tytön näkeminen matkalla on varmasti tsemppaavaa. Yritän myös olla ajattelematta maalia koko ajan, vaikka pelkkä ajatus maaliviivasta saa naamani onnelliseen hymyyn. Saattaa tulla itku sitä ylittäessä...

Tämä puolikas on minulle kunnon testauksen paikka. Syksyllä olisi tarkoitus juosta toinen puolikas, johon voi sitten asettaa tarkemman tavoiteajan tämän juoksun perusteella. 10. Puolimaraton on minulle kuitenkin merkittävä virstapylväs ja oli aika mikä tahansa, niin voin olla tyytyväinen jos maaliin pääsen.



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Oi ihana toukokuu

Ja otsikolla tietysti viittaan sarkastisesti tähän säähän! Siis lunta ja rakeita jo toista päivää. Toukokuussa! 

Treenit viime postauksen jälkeen ovat kulkeneet hyvin ja olen pystynyt pitämään treenirytmiä yllä. Viime viikolla sai juosta pelkässä juoksupaidassa, kun aurinko lämmitti. Eilen juoksukoulussa saatiinkin sitten lumihiutaleita naamalle. Pakko todeta, että se aurinko oli hiukan enemmän mun makuun tässä vaiheessa vuotta...





Meidän vappu sujui rauhallisesti. Riehuttiin ilmapallojen kanssa ja syötiin munkkeja. Perheemme nuorimmainen otti niin paljon intoa foliopalloistaan, että harkitsin jo hetken ostavani heliumtäytyöpullon kotiin. Vapun jälkeen aloitettiin pihatöitä ja ensi viikolla kylvetään nurmi (, jos ei sada lunta!). Muuten elellään perusarkea vielä toukokuu ennen kuin miehellänikin alkaa loma.


Juoksukoulussa oli testijuoksu, jossa sain uudet sykerajat ja vauhtirajat. Pk-tahti on edelleen hidasta, 6.30-7.30/km. Tätä hidasta juoksua yritän tahkoa nyt parhaani mukaan. Tänäänkin olin tuolla lumihiutaleiden ja rakeiden keskellä tekemässä pienen lenkin. Varpaat kastui ja ilma otti päähän, mutta silti edes muutaman kilsan pyyhällys! 




Juoksun lisäksi olen tehnyt lihaskuntoa ja käynyt luistelemassa, Jeejee! Vaikka juoksu on ihanaa, niin luisteleminen on kyllä mun laji. Oli aivan mahtavaa tauon jälkeen viilettää jäällä ja unohtaa kaikki muu. Tulevana sunnuntaina juhlin ensimmäistä äitienpäivääni. Kotiväki toivottavasti hemmottelee hyvällä ruualla ja pusuilla. Onnea etukäteen kaikille muillekin äideille. Juhlaan on aihetta myös ensi viikolla, kun mittariin pärähtää kaksi vuotta avioelämää. Siispä juhlaa ja juoksua luvassa (toivottavasti hiukan vähälumisemmassa kelissä).




sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Onnistunut treeniviikko

Vihdoin saan kirjoittaa postauksen, jossa on kyseinen otsikko! Tällä viikolla olen pystynyt tekemään kaikki suunnittelemani treenit ja olo on tyytyväinen. Tämä ei ole ollut itsestäänselvyys kaikkien sairastelujen vuoksi ja siksipä otan tästä nyt huumaa.

Maanantaina juoksin 8km:n PK-lenkin. Mun PK-vauhti on vielä hidasta. Pääasia, että sykealue on oikea. Tiistaina maratonkoulussa oli kunnon rääkki vetotreenin merkissä ja olo treenin jälkeen oli ihanan poikkinainen! Keskiviikkona ja sunnuntaina juoksin sitten vielä PK-vauhtista lenkkiä seitsemän kilsaa kumpanakin päivänä. Matkat olivat lyhyitä tällä viikolla, mutta ekaa kertaa pitkään aikaan neljän treenin viikko! 

Juoksun lisäksi viikkoon sisältyi kaksi maininnan arvoista kävelylenkkiä. Vaunulenkki Kristan ja meidän tyttöjen kera oli piristävä. Perjantaina nappasin tytön rintareppuun ja suunnattiin luontopolulle Ruissaloon, jossa vietimme kaverin babyshowereita tällaisella retkellä. Maisemat olivat upeita. Reippailun jälkeen tietysti grillattiin makkarat ja syötiin eväitä. Rintareppulenkit on nykyään jo aika raskaita, kun meidän 9kk-ikäisellä tytöllä on painoa 8kiloa. 

    Upeat joutsenet Ruissalossa

    Minin lenkkarit <3


Treenirytmi on löytynyt. Nyt kun pysyttäisiin kunnossa ja pystyisin pitämään tätä tahtia Paavoon asti! Oikein mukavaa uutta (treeni)viikkoa!


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Uudet tossut, jei!

Hyvää pääsiäistä kaikille! Ulkona keli ei ole kovin keväinen. Äsken käytiin koiran kanssa lumisateessa(!!!) lenkillä. Siitä huolimatta mulla on ollut tosi keväinen mieli jo pari päivää. Kevät on mun lempparivuodenaika ja aion nauttia luonnon heräämisestä.

Pääsiäistä vietetään rauhallisesti kotona. Tehdään hiukan hommia, mutta myös nautitaan toistemme seurasta. Muutamia sukulaisia ja kavereitakin saadaan kylään. Tänään käytiin kolo perheen voimin kaupungilla. Meille sellainen on tosi harvinaista, kun ei yleensä koko perheenä luuhata kaupoissa. Koti sai uutta sisustustavaraa ja urheilukaupan alekampanjasta otettiin ilo irti. Minä ostin uudet juoksukengät ja mieheni sekä juoksukengät että vapaa-ajan lenkkarit.

Omat tossuni on jo minulle tutut Adidaksen Adios Boostit. Niistä on tullut mulle ihan luottokengät. Edelliset olivat tulleet tiensä päähän ja tiesin heti, että samanlaiset olisi taas saatava. Kävipä vielä erinomainen tuuri, kun juuri minun kokoni oli vielä edelliskauden poistossa ja kengät olivat suorastaan naurettavan halvat. Pienestä jalasta on hyötyä!! Minua ei yhtään haittaa, että kengät eivät ole uusimmat mahdolliset. Nyt kelpaa taas kerätä kilometrejä. Huomenna illalla onkin testilenkin aika.



Miehelle ostettiin New Balancen 1500 V3-kengät. Ne olivat saaneet juoksijalehden kenkätestissä hyvän arvostelun ja olivat myös hyvässä tarjouksessa. Varovasti mieheni myös puheli, että josko hänkin lähtisi johonkin juoksutapahtumaan. Se olisi kivaa!


Nyt kelpaa taas juosta! Ennen kuin jatkan pääsiäisen viettoa haluan vielä kertoa teille yhdestä huikeasta jutusta! Meillä jäi mun työpaikalta kuusi mun työkaveria myös äitiyslomalle viime syksynä. Yhdessä me olemme treffailleet useasti vauvojen kanssa. Keksittiin sitten tehdä myös yhdessä tehdä hiukan hyvää. Yhdessä keräsimme 1271 pääsiäismunaa ystäviltä, sukulaisilta ja tutuilta Facebook-tapahtuman avulla ja lahjoitettiin nämä pääsiäismunat Brother Christmasin avulla TYKS:n lapsipotilaille. Ehdottomasti yksi hienoin juttu, jossa olen ollut mukana. Lisää tästä ja muusta Brother Christmasin toiminnasta löydät hänen facebook-sivuiltaan. Tästä hommasta tuli niin hyvä mieli, että uskon hymyileväni vielä monen vuoden päästäkin tätä muistellessa.


Hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille!



keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kevään korvilla

Vihdoin uskallan sanoa, että me ollaan melkein terveitä. Tai kukaan ei tässä taloudessa tällä hetkellä syö antibiootteja. Se on jo pieni voitto! Varovaisesti toivon myös juoksuharjoittelun käynnistyvän vihdoin kunnolla.

Meidän alkukevät on siis mennyt sairastellessa. Itse olen käynyt läpi mm. Kurkunpääntulehduksen ja poskiontelotulehduksen. Talvi ei juoksuharjoittelun tiimoilta ollut ihan sellainen, mitä olin etukäteen suunnitellut, mutta näillä mennään. Jos sairastelut olisivat nyt jääneet taakse ja pystyisin noudattamaan kolmen harjoituksen viikko-ohjelmaani kevään ajan. Kai sitä parissa kuukaudessa ehtii jonkinlaiseen juoksukuntoon ennen ekaa puolikasta.... hui!

Viime viikolla otimme pienen irtioton arkeen, kun teimme vauvelin kanssa ekan ulkomaanmatkan. Olimme viikon Espanjassa mun vanhempien vuokraamassa asunnossa. Tarjolla oli siis myös lastenhoitoapua eli aikaa juoksulle löytyi myös. Kävimme mieheni kanssa kahdestaan juoksulenkeillä neljä kertaa. T-paidassa juokseminen oli ihanaa, mutta vaikeaa. Lämmin ilma aiheutti suonenvetoja ja kaikki nesteet hikoilun myös heti pois. Kroppa ei ollut tottunut lämpöön. Matka meni hienosti ja turhaan etukäteen jännitin tytön selviämistä. Hän selkeästi nautti lomasta ja oli lentokoneessakin kuin mallikansalainen. Oli ihana nauttia koko perheen yhteisestä ajasta ja vain leikkiä tytön kanssa. 






Matkan jälkeen aloitamme talomme pihatyöt pikkuhiljaa. Kevät ja valo antavat varmasti kaivattua lisäenergiaa siihenkin projektiin. Tuntuu, että kahdeksan viikon sairasteluputki teki meistä aivan nuutuneita. Nyt on kuitenkin taas uutta energiaa ja jo pääsiäisenä minulla olisi luvassa terassin rimojen ja sokkelin maalausta. 

Ei ole oikein ollut edes mitään kirjoitettavaa tänne blogiin, kun harjoitukset ovat ottaneet vain takapakkia. No, nyt uuteen nousuun ja toivottavasti ilman tulehduksia ja flunssapöpöjä! Tässä on parisen kuukautta aikaa ekaan juoksutapahtumaan ja se antaa kyllä harjoitteluunkin motivaatiota. Tänä vuonna minut nähdään starttiviivalla Paavo Nurmen puolikkaalla ja toivottavasti myös Tampereen puolimaratonilla.






keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Sairastuvalta päivää

Ulkona on mitä hienoin keli! Aurinko paistaa ja pakkanen kipeistelee. Meillä sitä ihaillaan ikkunan takaa, sillä täällä on sairastupa. Itse olen ollut meidän neidin syntymän jälkeen kuudesti flunssassa ja vaikka viimeisin tauti alkaa olla voiton puolella, niin yskä ärsyttää edelleen. Tällä kertaa flunssalta ei välttynyt meidän perheen nuorinkaan, vaan myös pikkuinen on joutunut sairastamaan. Vierailimme ensiksi hänen kanssaan sairaalassa laryngiitin vuoksi ja nyt hänen siitä alkanut flunssansa äitiy keuhkokuumeeksi :(. En ollut osannut kuvitellakaan, miten kamalaa oman lapsen sairastaminen on. Parit itkut on omasta toimestanikin itketty, kun ruoka ei lapselle maistu tai kun yöllä herätään klo 03.00 viidettä kertaa yskimään. Toivottavasti nyt lääkkeet tehoavat ja tauti alkaa talttua.

Uuden vuoden alkaessa katsottiin jo mieheni kanssa meidän viikkorytmiin mulle kolme juoksupäivää. Hyvä suunnitelma odottaa vielä toteutumistaan, sillä sairaana ei tietenkään treenata. Viimeistään tässä vaiheessa voi heittää hyvästit kaikille aikatavoitteille ja asettaa ensikesän puolikkaalle pelkästään selviytymis-tavoitteen. Mulla on niin kova ikävä juoksemaan ja treenaamaan! Yhtenä päivänä puin juoksutrikoot vaan huvikseen päälle, mutta se ei kyllä ainakaan ikävää helpottanut :) sen jälkeen olenkin tyytynyt tavallisiin leggareihin ja villasukkiin.



Lauantaina meidän olisi tarkoitus mennä blogiaan henkiin herättelevän Kristan kanssa ekalla yhteiselle mama-juoksulenkille lapsiemme syntymän jälkeen. Voi että, miten toivon olevani kunnossa tuolloin. Olemme yhdessä käyneet vaunuilemassa, mutta nyt olisi vihdoin vuorossa taas juoksulenkki. Kerran se jo peruuntui meidän sairastelujen vuoksi. Me molemmat muuten tähtäämme ensi kesän Paavon puolikkaalle. Mukana silloin molemmilla pienet neidot kannustusjoukoissa :)

Tekipä hyvää näppäillä tämä teksti. En ole hirveästi poistunut kotoa viime päivinä. Tyttö nukkuu tulikuumana sylissä tätä kirjoittaessa. Jahka hän tuosta heräilee, niin annetaan lisää kuumelääkettä pikkumurulle ja luetaan Pikkutoukka Paksulainen yhdeksännen kerran tähän päivään. Oikein aurinkoista viikon jatkoa ruudun toiselle puolen. Nauttikaa sydäntalvesta meidän puolesta!




keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Uusi vuosi

2017 vuotta on jo eletty tovi. Meidän joulu meni pienessä kaaoksessa, kun muutimme uuteen kotiin viikko ennen joulua. Täällä kotona on vielä tehtävää ja sisutus olisi tarkoitus saada kokonaan valmiiksi kevään aikana, mutta silti täällä on aivan ihana asua! Onhan tämä meidän itse tekemä ja suunnittelema. Täällä meidän tyttö saa kasvaa aikuiseksi (, jos miehen rakennuskärpänem ei puraise uudelleen). Vanhan kodin ovea sulkiessa iski silti ihan kamala haikeus, sillä niin paljon hyviä muistoja syntyi niiden seinien sisäpuolella. Muistot onneksi pysyvät!

2017 on lähestulkoon kokonaan vielä edessä. Minä aion ottaa tästä vuodesta kaiken irti. Vuosi 2016 oli upea - rakensimme perheen ja talon. Tänä vuonna otamme rauhallisemmin ja nautimme tyttäremme kehittymisestä ja uudesta kodista. Tavoitteena minulla on nauttia joka päivästä! Lapselle täyttää puoli vuotta huomenna ja nyt olen tajunnut, miten nopeasti aika menee. En halua hukata hetkeäkään hänen elämästään. Lisäksi tietysti haluan kohottaa kuntoani ja löytää lihakseni takaisin. Juoksun suhteen tavoitteena on räpiköidä puolimaraton tai kaksi maaliin asti. Olen sairastellut pisin syksyä, joten aikatavoitteita en aseta. Kaikki riippuu siitä, miten paljon pystyn keväällä treenaamaan. Tulen tänä vuonna juoksemaan ainakin Paavo Nurmen puolikkaan. Lisäksi syksyllä oleva Tampereen puolimaraton kiinnostaa. Onko jollain kokemusta siitä tapahtumasta? Keväällä olisi kiva käydä jolkottelemassa kymppi omaksi iloksi ja käydä haistelemassa kisafiilistä. Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!